Työn muuttuminen – pakko vai mahdollisuus?

Artikkeli on julkaistu 20.02.2018

Oletko jo kuullut teollisuuden neljännestä vallankumouksesta? Tällä viitataan yhteiskunnalliseen ilmiöön, jonka keskiössä on työn muuttuminen, vanhojen ammattien ja työpaikkojen katoaminen sekä pula uuden työn osaajista.

Tarve vastata tulevaisuuden työelämän tieto- ja taitovaatimuksiin on läpäisemässä koko koulutusjärjestelmän. Uudet ekaluokkalaiset aloittavat koulutiensä uuden, laaja-alaisen osaamisen ja elinikäisen oppimisen taidoille pohjautuvan perusopetuksen opetussuunnitelman mukaisesti.

Tämän vuoden aikana myös ammatillinen koulutus on uudistumassa yksilöllisemmäksi ja työelämälähtöisemmäksi. Korkeakoulujen opiskelijavalinnat uudistetaan, jotta ylioppilaiden välivuosien määrä vähenisi ja väylä ammatillisesta koulutuksesta jatko-opintoihin olisi nykyistä sujuvampi.

Työn murroksen aikakaudella kysymykseen ”mikä sinusta tulee isona?” ei ole olemassa enää niin helppoja ja yksiselitteisiä vastauksia kuin aiemmin. Esimerkiksi ajatushautomo Demos Helsinki maalailee tulevaisuuden työuraa enemmän prosessina ja kasvutarinana, jossa ennalta määritellyn ammatti-identiteetin ja työnkuvan sijasta ihmisen osaaminen ja työidentiteetti rakentuu työuran kuluessa monesta palasesta.

Palapeliä vuoden jokaisena päivänä

Tätä muutosta olen rekrytoijana seuraamassa aitiopaikalta. Työssäni kohtaan niin tuoreita abiturientteja kuin kymmenien vuosien työuran tehneitä eläkeläisiä – ja siinä välissä koko työiän kirjon. Yhtenä suurena ryhmänä ovat aikuiset alanvaihtajat.

Viime vuonna julkaistu Sitran työelämätutkimus kertoo yli puolen työntekijöistä kouluttautuneen työuransa aikana uuteen ammattiin. Perheelliselle aikuiselle uudelleenkouluttautuminen voi olla monimutkainen arjen palapeli, jonka onnistumisen keskeinen edellytys on toimeentulon turvaaminen opiskelun aikana.

Me Seuressa rakennamme tätä palapeliä yhdessä asiakkaiden ja työntekijöiden kanssa ympäri vuoden.

Haastatellessani alanvaihtoa suunnittelevaa tai jo uudelleenkouluttautumassa olevaa työnhakijaa toteamme monesti yhdessä, että elämä on harvoin ennakoitavissa oleva ja suoraviivainen prosessi.

Monen kasvatus- ja hoitoalalle uudelleenkouluttautuvan keikkatyönhakijan alanvaihdon alkusyynä on ollut ulkoinen pakko, joka lopulta on kääntynyt uudeksi mahdollisuudeksi pohtia työn merkitystä itselle ja realisoida ehkä pitkäänkin taka-alalla olleet haaveet.

Alanvaihtajat ovat arvokkaita keikkatyöntekijöitä: kun takana on monia työvuosia toisaalla, työnhakijalla on jo kokemusta työelämän pelisäännöistä ja elämänkokemuksen tuomaa varmuutta. Keikkatyö taas mahdollistaa opiskelijalle toimeentulon lisäksi työkokemuksen hankkimisen ja verkostoitumisen työnantajiin jo opiskeluaikana.

Rekrytoijan näkökulmasta aikuisen alanvaihtajan kyvykkyys esimerkiksi lastenhoitajana rakentuu koko aiemmasta eletystä elämästä ja urapolusta sivupolkuineen kaikkineen. Yksi työnhakija kiteytti asian hyvin: ”Tuli tehtyä aika pitkä retki ja ehkä vähän eksyinkin, mutta nyt olen perillä.