Suomenkieliseen Sansinpellon päiväkotiin kuuluu kuusi lintujen mukaan nimettyä lapsiryhmää sekä joukko iloisia varhaiskasvatuksen ammattilaisia.
– Me Sansinpellon päiväkodissa tarjoamme lapsille monipuolisia ja ikätasoon sopivia oppimis- ja leikkimahdollisuuksia. Kertoo päiväkodinjohtaja Kirsi Vuosalmi.
Ikätasoisissa ryhmissä lapset opettelevat päiväkodin ja arjen perustaitoja leikin ja yhdessä tekemisen kautta.
1–3-vuotiaat: Pienten puolella toimii kaksi ryhmää, jotka ovat suunnattu 1–3-vuotiaille lapsille. Näissä kodinomaisissa ryhmissä keskitytään varhaiskasvatuksen perustaitoihin, jokaisen lapsen taidot ja tarpeet huomioiden.
3–5-vuotiaat: Näissä ryhmissä harjoitellaan arjen perusasioiden lisäksi kaveri- ja tunnetaitoja. Leikkien ja ohjatun toiminnan kautta lapset oppivat tärkeitä taitoja, kuten ryhmässä toimimista ja itsenäisyyttä. Isommat lapset valmistautuvat myös vähitellen koulumaailmaan.
Esiopetus: Päiväkodissa toimii myös esiopetusryhmät, joissa 5–6-vuotiaat lapset valmistautuvat kouluun. Ryhmässä opetellaan paitsi arjen hallintaa, tunnesäätelyä ja kaveritaitoja, myös kirjaimia, numeroita ja pöytätehtävien tekemistä.
Sansinpellon päiväkoti on hyvien kulkuyhteyksin varrella, johon pääsee liikkumaan helposti sekä junalla että bussilla, sillä juna-asema on vain lyhyen kävelymatkan päässä ja bussipysäkkikin on ihan lähellä.
Monipuolinen toiminta
Päiväkodin toiminnan ytimessä on monimuotoisuus. Lapsille tarjotaan monipuolisia liikunta- ja kädentaitoharjoituksia. Erityisenä etuna on päiväkodin oma liikuntasali, jota hyödynnetään ahkerasti.
Ulkoilu ja retket
Piha on jaettu kahteen osaan eri-ikäisille lapsille, jotta kaikki voivat leikkiä turvallisesti ja sopivissa ympäristöissä. Ryhmät retkeilevät mahdollisuuksien mukaan lähimetsissä ja puistoissa. Isompien lasten kanssa tehdään retkiä esimerkiksi Kauniaisten uimahalliin ja Helsinkiin.
Painotus kielellisiin ja sosiaalisiin taitoihin
Päiväkodin toiminta on monipuolista, ja tällä hetkellä keskitytään erityisesti lasten kielellisten ja sosiaalisten taitojen kehittämiseen. Tämä on tärkeä osa päiväkodin arkea.
Haluaisitko työskennellä Sansinpellon päiväkodista?
Sansinpellon päiväkotiin pääset työskentelemään Seuren kautta.
– Uusilta seurelaisilta toivomme, että he ovat avoimia ja läsnä olevia lasten parissa. Meillä saa rohkeasti kysyä ja olla utelias – opastamme mielellämme, jos jokin asia on epäselvä – Kirsi vinkkaa.
Työnkuvasi työkohteessa määräytyy sen mukaan, missä ryhmässä ja työvuorossa työskentelet. Päiväkodin vakituinen henkilökunta vastaa päivän toiminnasta, ja sinun tehtäväsi on tukea ja osallistua aktiivisesti toimintaan.
Sansinpellossa lintujen laulu raikaa,
ilmassa on ihanaa leikin taikaa.
Täällä ne saavat taidot hyvät,
nokkia tärkeät tiedon jyvät.
Kurjet, joutsenet,
tiaiset, peipot,
hippiäiset ja pöllöt nuo,
ilon ja naurun pesään tuo.
Hei, nyt kaikki mukaan,
lennolta pois ei saa jäädä kukaan.
Yhdessä on mukava lentämistä jatkaa,
siivillä vahvoilla liidellä
tätä päiväkotimatkaa.