Optimoinnin ABC – mitä se tarkoittaa henkilöstöratkaisuissa?

Artikkeli on julkaistu 15.03.2017

Helsingin Sanomat uutisoi tänään Vuosaaren kotihoidon taikatempusta. Vuosaaressa saavutettiin työvuorojärjestelyjen uudistamisella palvelun laadun parantumista kotihoidon asiakkaille. Samalla henkilöstön työhyvinvointi kasvoi harppauksen. Tässä hieno esimerkki siitä, mitä optimointi muun muassa on! Kokonaisuudessaan optimoinnin voisi sanoa tarkoittavana tarkoittavan moninaista toimintakulttuurin muutosta.

Kaikki lähtee siitä, että asettaudutaan asiakkaan asemaan, hänen tarpeisiinsa, elämäänsä sekä tilanteeseensa ja tästä käsin lähdetään rakentamaan palvelua. Tarpeen pohjalta mietitään tarvittava osaaminen, jotta asiakas saa juuri oikeanlaisen palvelun sekä ohjataan palvelua tuottamaan juuri oikeanlaisen osaamisen omaava ihminen – oikeaan aikaan, oikean ajan. Optimointiin yhdistetään tietysti myös muun muassa työntekijän kulkureitit.

Kokemukset osoittavat, että optimoinnissa kaikki voittavat. Asiakkaiden saama palvelu kohdentuu oikeammin, laatu paranee, henkilöstön kyvykkyys tulee viisaammin hyödynnetyksi, työarki rauhoittuu ja henkilöstö voi keskittyä ydinosaamiseensa. Ja sekin jo tiedetään, että kaiken huipuksi myös henkilöstön käytön kustannukset alenevat. Ja kaikki tapahtuu ilman säästämistä, ainoastaan tekemällä viisaammin: oikeita asioita, oikealla tavalla, oikeaan aikaan, oikealla osaamisella.

Se, mitä tämän toteuttamiseksi tarvitaan, on muutos ajattelussa ja toimintakulttuurissa, myös henkilöstöpolitiikassa. On nostettava asiakas keskiöön. Se edellyttää sekä johtajilta rohkeaa johtamista että henkilöstöltä valmiutta uudenlaiseen ajatteluun.

 

Lue Seuren blogia ja seuraa meitä Facebookissa ja Twitterissä!

Kirjoittaja on Seuren toimitusjohtaja, joka koittaa elää kuten opettaa.