Kysy, älä arvaile!

Artikkeli on julkaistu 19.09.2018

Ihminen on koko historiansa ajan välittänyt tietoa eteenpäin kertomalla asioista, kuten on ne itse kokenut, tehnyt tai kuullut. Tällä hyväksi havaitulla tekniikalla osaaminen on kulkeutunut puheen tai tekstin muodossa sukupolvelta toiselle tehokkaasti, mutta ei aukottomasti. Jotain jää aina välittymättä, jolloin voidaan turvautua oppimisen prosessin toiseen yksinkertaiseen toteutustapaan: kysymykseen, jota seuraa vastaus.

Kysyminen koetaan jopa tabuksi.

Vaikka kysyminen on varmasti helpoin ja vaivattomin tapa saada vastauksia mieltä askarruttaviin asioihin, koetaan se joissain tilanteissa jopa jonkin sortin tabuksi. Esimerkiksi työelämässä voi kokea olevansa vaivaksi, jos joutuu kysymään neuvoa usein tai kenties yksinkertaiseenkin asiaan. Kaiken lisäksi se antaa toiselle mahdollisuuden kyseenalaistaa oman osaamisen, tiedot sekä taidot. Ikään kuin asiallinen kysymys ”Miten tämä tehtiinkään?” rikkoisi jonkin hauraan illuusion raudanlujasta ammattilaisesta.

Työpaikan ihanteena on superosaaja, joka sisäistää kuulemansa välittömästi, hallitsee kaiken rakettitieteen ja kahvinkeiton väliltä sekä on tähän päälle vielä positiivinen ja helposti lähestyttävä työtoveri. Tähän muottiinko pitäisi vielä mahduttaa sellainen inhimillinen tekijä kuin kysymisen taito? Väittäisinpä, että kysyminen nimenomaan on yksi superosaajan tärkeimmistä ominaisuuksista ja työelämätaidoista.

Skippaa epäselvyys, esitä kysymys

Moni pystyy samaistumaan tilanteeseen, jossa jokin asia, yksityiskohta tai toimintatapa on itselle hieman epäselvä, mutta kynnys sen varmistamiseksi kysymällä on suurempi kuin omatoiminen tekeminen oikeaksi olettamallaan tavalla. Toisinaan osutaan oikeaan, mutta usein lopputulos on vähän sinnepäin tai kokonaan väärin, jolloin virheen korjaamiseksi joudutaan tekemään ylimääräistä työtä. Kaikki tämä vain siksi, ettei sitä varmistavaa kysymystä koskaan tullut esitettyä.

Kynnys kysymiselle on suurempi kuin omatoiminen tekeminen oikeaksi olettamallaan tavalla.

Ihmiset reagoivat hankaluuksiin eri tavoin. Yksi yrittää jääräpäisesti selvitä itse, toinen saattaa lamaantua toimintakyvyttömäksi ja kolmas kyselee apua vähän joka tilanteessa. Omatoimisuus on osoitus henkilön kyvystä pärjätä yksin ja ratkoa kohtaamiaan haasteita, mutta sooloiluksi toiminta muuttuu siinä vaiheessa, kun siitä on kollektiivisesti enemmän haittaa kuin hyötyä.

Kannattaa muistaa, että ongelmia ei tarvitse eikä usein kannatakaan kohdata yksin. Lähes poikkeuksetta pidempään talossa olleilla kollegoilla on olemassa valmis vastaus tai ratkaisu asiaan. Ja vaikkei olisikaan, niin useampi mielipide tai ratkaisuehdotus johtaa luultavasti harkitumpaan lopputulokseen. Saatatpa kyseenalaistuksellasi jopa herätellä tuttuihin ja turvallisiin toimintatapoihinsa juurtuneita työtovereita, ja parhaassa tapauksessa ehkä kehittää näiden sekä samalla koko organisaation toimintaa.

Kysyminen kuuluu perehdytykseen

Kysymisen tärkeys korostuu keikkatyössä, jossa tarvittavat tiedot ja työkohteen käytännöt on sisäistettävä äärimmäisen lyhyessä ajassa. Perehdytyksen aikana olennaisia asioita jää helposti käymättä läpi ja tärkeitä yksityiskohtia voi hukkua informaatiotulvaan. Keikkailevan työntekijän täytyykin olla itse aktiivinen näiden aukkojen täyttämisessä. Jos jokin asia jää epäselväksi, älä epäröi avata suutasi!

Keikkailevan työntekijän täytyy olla aktiivinen kysyjä.

Me Seuressa pyrimme yhdessä asiakkaidemme ja työkohteiden kanssa kehittämään perehdytyskäytäntöjä siten, että työntekijän aloitus uudessa kohteessa sujuisi aina mahdollisimman helposti ja luontevasti. Tämä ei tarkoita, että esimerkiksi päiväkotiin mennessä ryhmän lasten nimet olisi opeteltu ulkoa tai keittiötyössä jokaisen ruokailuvälineen, kattilan ja kipon paikka tulisi ulkomuistista. Tarkoituksena on, että työssä onnistumisen edellytykset, tehtävän kannalta oleelliset pohjatiedot, ovat kunnossa.

Perehdytys voidaan toteuttaa niin etukäteen jaettavan sähköisen materiaalin kuin työvuoron alussa annettavan suullisen ohjeistuksen muodossa. Työntekijällä tulisi kuitenkin aina olla myös mahdollisuus kysyä ja saada lisätietoa sitä tarvitessaan. Kysyminen ei maksa, ei vahingoita eikä vaivaa – ainakaan sen ei pitäisi. Mikäli esimieheltä tai kollegalta ei tähän osaan perehdytystä löydy aikaa tai kiinnostusta, ovat juurisyyt jossain aivan muualla kuin kysyjässä itsessään. Tyhmiä kysymyksiähän ei ole olemassa, vain tyhmiä vastauksia.

 

Seuraa meitä FacebookissaTwitterissä, ja Instagrammissa!

Kirjoittaja työskentelee Seuressa viestintäkoordinaattorina ja yrittää itsekin muistaa kysyä, kun sille on tarvetta.