Sote-kesätyöt – Usein kysyttyjä kysymyksiä ja vastauksia
Tutustu usein kysyttyihin kysymyksiin Vantaan ja Keravan sekä Länsi-Uudenmaan sote-kesätöistä.
Seuren nykyiset työntekijät hakevat sisäisessä haussa OmaSeuren kautta ja viimeisten viiden vuoden sisällä Seuressa aikaisemmin työskennelleet voivat hakea tehtäviin palaajina. Kauemmin kuin viisi vuotta aikaisemmin työskennelleet hakevat uusina hakijoina.
Mikä on tehtävien hakuaika?
Tehtävät ovat avautuneet haettavaksi ja niitä voi avautua vielä myös lisää. Kesätyöhaku jatkuu 14.6. saakka. Kaikkien tehtävien hakuilmoituksista löydät kyseisen tehtävän hakuajan. Huomaathan kuitenkin, että tehtävien täyttyessä haku voidaan myös sulkea ennenaikaisesti. Kiinnostavaan tehtävään kannattaa siis hakea heti.
Mille ajalle kesätyöt sijoittuvat?
Kesätyöt sijoittuvat ajalle 1.5. – 30.9.2024. Tehtävät voivat alkaa eri aikoihin ja olla eri pituisia. Mikäli sinulla on toiveita työsuhteen keston suhteen, kuulemme niistä mielellämme.
Halutessasi voi kesätyön jälkeen jatkaa työskentelyä Seuren työkohteissa kuukausipalkkaisessa työsuhteessa tai keikkailen.
Tuleeko minulla olla potilastietojärjestelmäosaamista?
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen kaikissa työkohteissa on käytössä Apotti. Apotti-koulutus tulee olla käytynä ennen työsuhteen aloitusta, tai jos haet tehtäviin ilman koulutusta, sopimus Apotti-koulutuksen käymisestä ennen työsuhteen alkua voidaan kirjata työsopimukselle. Jos et ole vielä suorittanut Apotti-koulutusta, voit suorittaa sen ilmaiseksi Seuren kautta ennen työsuhteen alkua. Uutena työnhakijana voit ilmoittautua Apotti-koulutukseen Seuren kautta heti, kun toimittamasi dokumentit on tarkistettu ja saat asiasta tiedon. Vanhana seurelaisena, ilmoittauduthan koulutukseen mahdollisimman nopeasti.
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella on käytössä useita eri potilastietojärjestelmiä. Espoossa työskentelyä varten tarvitset Lifecare-tunnukset, jotka saat Seuren kautta. Muilla paikkakunnilla saat potilastietojärjestelmätunnukset työkohteesta. Jos työkohteessa käytössä oleva potilastietojärjestelmä on sinulle vieras, kerro tästä työkohteessa. Työkohde opastaa sinua järjestelmän käytössä.
Voiko opiskelija hakea kesätyötä?
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella haemme tehtäviin myös sairaanhoitajaopiskelijoita, erityisesti vuodeosastolle sekä vanhustyöhön. Toivomme opiskelijoilta työ- tai harjoittelukokemusta. Tarkemmat opiskelijoiden edellytykset löydät hakuilmoituksistamme. Sairaanhoitajaopiskelijan tulee valmistautua suorittamaan toimipaikkakohtainen lääkelupa työkohteessa työsuhteen alussa. Työkohteelta saat lisätietoa asiasta. Opiskelijan tulee olla vähintään 18-vuotias.
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella haemme tehtäviin myös sairaanhoitajaopiskelijoita ja lähihoitajaopiskelijoita; sairaanhoitajaopiskelijoita erityisesti Espoon sairaalaan ja lähihoitajaopiskelijoita erityisesti vanhustyöhön. Työtä voi tehdä sen kaltaisessa kohteessa, josta on työ- tai harjoittelukokemusta. Tarkemmat opiskelijoiden edellytykset löydät hakuilmoituksistamme. Sairaanhoitajaopiskelijan tulee valmistautua suorittamaan toimipaikkakohtainen lääkelupa työkohteessa työsuhteen alussa, jos lupaa ei vielä ole. Opiskelijan tulee olla vähintään 18-vuotias.
Voinko toivoa työkohdetta?
Voit toivoa, osaamisesi mukaan. Voit esittää Seurelle esim. 3 toivetyökohdetta tai aluetta. Voimme myös suositella sinulle toiveidesi mukaisia kohteita.
Voiko työkohde vaihtua kesätyössä?
Kesätyöhauissa on tehtäviä, joissa työntekijää haetaan tiettyyn työkohteeseen. Lisäksi haemme kiertäviä varahenkilöitä, jotka tekijätarpeen mukaan kiertävät sovitun alueen työkohteissa ennalta tiedossa olevan työvuorosuunnitelman mukaan.
Esimerkiksi sairaaloissa myös ei-kiertävissä tehtävissä on hyvä varautua siihen, että osastoa saattaa joutua kesän aikana vaihtamaan työkohteen henkilöstötarpeiden mukaisesti.
Voinko tehdä keikkatöitä ennen kesää?
Voit ja kannattaakin! Työsuhdetta solmiessa voimme sopia, että myös haluamasi työskentelyalueet avautuvat sinulle keikkatyötä varten. Keikat valitset helposti OmaSeure-mobiilisovelluksesta. Huomioithan, että eri työskentelyalueilla on erilaisia kriteerejä esimerkiksi osaamisvaatimusten, potilastietojärjestelmien ja lääkelupien suhteen. Sinulle näkyy suoraan varattavat vuorot, mutta myös “soveltuvia” työvuoroja, joihin tarvitaan mahdollisesti jotain lisäosaamista, kuten esimerkiksi lääkehoitolupa tai Apotti-koulutus.
Huomaathan, että Seuren kautta voit tehdä keikkaa tai olla määräaikaisessa työsuhteessa, mutta molempia ei voi tehdä samanaikaisesti.
Voinko sopia kesätyöstä suoraan työkohteen kanssa?
Voit ilman muuta. Pyydäthän työkohteen esihenkilöä ilmoittamaan sovitusta kesätyöstä Seureen.