Soten varahenkilö on työpaikalla arvokas joustovara

,

Espoolainen toteutti vuonna 2021 pitkäaikaisen urahaaveen, jota hän oli kypsytellyt mielessään jo useamman vuoden ajan. Aiemmin lähihoitajana Helsingin kotihoidossa työskennellyt Jenni hakeutui sairaanhoitajaopintojensa loppupuolella seurelaiseksi ja työskentelee parhaillaan varahenkilönä Korson terveysasemalla.

Ensikosketuksensa Seureen ja seurelaisiin Jenni sai jo 2013, kun hän aloitti Helsingin kaupungilla oppisopimuksella lähihoitajan opinnot. Kotihoidon kohteissa tutuiksi tulivat monet vakituiset keikkalaiset.

– Silloin jo vähän mietin, että seuraava etappi on sitten joskus Seure, Jenni alustaa.

Tämä suunnitelma konkretisoitui lopulta sairaanhoitajaopintoihin liittyvien harjoitteluiden jälkeen, kun hän keväällä 2021 laittoi paperit Seureen ja aloitti ensin syksyllä Vantaan tartunnanjäljityksessä siirtyen helmikuussa 2022 nykyiseen tehtäväänsä.

Monipuolisuus ja kokonaisvaltaisuus vetovoimana terveysasematyössä

Vantaan terveysasemilla esihenkilö sijoittelee varahenkilöä kulloisenkin tarpeen mukaan. Jennin tapauksessa tämä tarkoittaa vaihtelevaa työnkuvaa Korson terveysasemalla.

Korson terveysasema on Jenni Nilssonin kotipesä.

– Teen tällä hetkellä periaatteessa kaikkea, mitä osaaminen ja luvat mahdollistavat. Päivästä ja tarpeesta riippuen tämä voi olla vastaanottotyötä, erilaisten toimenpiteiden suorittamista, lääkärin avustamista, päivystystä ja tarkkailua sekä puhelinpäivystystä ja lähetteiden tekemistä, Jenni kertoo.

Tämän lisäksi hoidontarpeen arviointi ja potilaan ohjaus ovat iso vastuullista työnkuvaa. Jennin ajatuksena oli ensin hakeutua töihin sairaalaympäristöön, mutta terveysasemalla suoritettu harjoittelu oli monipuolisuutensa osalta positiivinen yllätys ja ohjasi osaltaan valintaa:

– Sairaalassa on yleensä se yksi tietty asia, minkä vuoksi ihminen hakeutuu hoitoon. Terveysasemalla puolestaan työ on kokonaisvaltaisempaa.

Jennillä vuoro alkaa tavallisesti työkavereiden kanssa vapaamuotoisella ajankohtaisten asioiden tiedonvaihdolla aamukahvin äärellä. Tiistaisin tai torstaisin pidetään myös muodollisempi henkilökunnan yhteinen palaveri. Tämän lisäksi aamuun kuuluu sähköpostin ja mahdollisten nimettyjen työkorien läpikäynti, minkä jälkeen on aika ryhtyä varsinaiseen työhön, vaikkapa potilaiden vastaanottoon.

Osa varahenkilön ja seurelaisen ammattitaitoa on toimia tiimin tai työyhteisön joustovarana, joten päivän aikana Jenni voi tarpeen mukaan siirtyä sinne, missä tarve on suurin – vaikkapa lääkärin apukäsipariksi tai tarkkailuhuoneen lisävahvistukseksi.

Valinnanvapaus ja vastuu omasta työstä kulkevat käsi kädessä

Luottamuksen rakentaminen työntekijän, esihenkilön ja työyhteisön välillä on tehtävästä riippumatta äärimmäisen tärkeää ja tähän Jenni onkin panostanut perehdytyksestä alkaen. Avoimuus, ajatustenvaihto ja kysyminen ovat keskeisiä keinoja luottamuksen rakentamisessa.

– Perehdytystä ei annettu yhden ainoan ihmisen vastuulle vaan kaikki työkaverit olivat osaltaan siinä mukana. Sekä tartuntatautiyksikössä että terveysasemalla on molemmissa ollut samaan aikaan myös muita perehtyjiä, joiden kanssa on voinut myös yhdessä opetella ja pohtia, Jenni kertoo.

Varahenkilönä työskentely yhdistää kuukausipalkkaisen työsuhteen ennakoitavuuden ja keikkaluontoisen työn vaihtelevuuden. Seurelaisena työskentelyn kokonaisuudessaan Jenni rinnastaa jopa tietynlaiseen yrittäjähenkisyyteen.

– Vaikka sinulla on taustalla työnantaja, niin käytännössä työskentelet itsellesi – voit vaikuttaa työsi sisältöön, ajankohtaan ja kestoon. Samaan aikaan pidät kuitenkin itse huolta myös oman työskentelysi organisoinnista ja jatkuvuudesta pidemmällä aikavälillä.

Yksi hyvistä puolista on se, että halutessaan maisemaa voi vaihtaa melko vaivattomasti ”siltoja polttamatta” ja työnantajan säilyessä samana. Tulevaisuuden osalta Jenni pitääkin mielellään portit avoinna. Nykyistä sopimusta Vantaalla jatkettiin juuri vuoden loppuun asti, mutta tämän jälkeen on taas mahdollista tehdä jotain muuta, jos siltä tuntuu. Eri mittaisten määräaikaisten sopimusten ketjuttaminen ei myöskään katkaise työsuhdetta, jolloin esimerkiksi etuudet ja lomaoikeudet säilyvät. Heinäkuun Jenni viettääkin hyvin ansaitulla kesälomalla.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat noin kerran kuukaudessa tietoa valitsemiltasi aloilta sekä uusimmat työpaikkailmoituksemme.