Lasten tiedot on muutettu ja tilanteet muokattu yksityisyyssuojan vuoksi.
Nelivuotiaalla Villellä on vaikeuksia pysyä aloillaan aamupiirin aikana. Ville puhuu usein aikuisen päälle ja härnää muita lapsia. Käytös voi olla todella provosoivaa.
Yhtenä aamuna otin Villen kanssa puheeksi aamupiirin ennen sen alkamista. Kysyin Villeltä: ”Kun käyttäydyt kunnolla aamupiirissä, mitä teet?”
Ville: ”Mä en puhu”
”Joo, mutta mitä sä teet silloin?”
”Mä en häiritse muita”
”Aivan oikein, et puhu etkä häiritse muita. Mutta mitä sä teet silloin? Mitä sä teet sen sijaan, että puhut ja häiritset muita?”
”En mä tiedä”
Ville ymmärsi, mitä hän ei saa tehdä. Ville ei kuitenkaan tiedostanut, mitä hän tekee, kun hän käyttäytyy toivotulla tavalla. Heräsi kysymys: Oliko Villen kanssa käyty läpi, mitä Villen tulee tehdä aamupiirissä, jotta hän käyttäytyisi kunnolla?
Monesti käy niin, että huomio kiinnitetään siihen tekemiseen, joka on mennyt väärin tai ollut kiellettyä. Varsinkin lapset, joiden käytökseen joudutaan puuttumaan enemmän, saavat helposti kuulla, mikä on mennyt väärin. Heille saatetaan unohtaa kertoa, kun he ovat tehneet jotakin oikein – tai mitä heidän tulee tehdä toimiakseen oikein.
Monesti huomio kiinnitetään siihen tekemiseen, joka on mennyt väärin.
Mistä keikkatyöntekijä, joka ei tunne lapsia entuudestaan, löytää ne lapset, jotka erityisesti tarvitsevat myönteistä palautetta? Usein kyse on niistä lapsista, joiden nimet keikkatyöntekijä oppii ensimmäisenä.
Huomiota voidaan kiinnittää myös myönteisiin poikkeuksiin. Miksi Ville pystyi tänään keskittymään aamupiirissä paremmin kuin eilen ja toissapäivänä? Ratkaisukeskeisyydessä käytetään myös ennakoivaa kieltä. Kun keskustelin Villen kanssa, lauseessa oli tietoinen sanavalinta: ”Kun käyttäydyt kunnolla…” (ei ”jos”…). Sana ”kun” sisältää myönteisen oletuksen siitä, että Ville on myös osannut käyttäytyä aamupiirissä, ja että hänellä on siihen vaadittavat taidot.
Lapselta voi myös kysyä, mistä hän on oppinut taidon, kuka on häntä opettanut. Toisaalta lapsi voi kertoa tämän kysymättäkin. Pukemistilanteessa 3-vuotias Kaisa otti kiinni puseronsa hihasta, kun takkia laitettiin päälle. Näin puseron hiha pysyi paikallaan, kun käsi sujautettiin takin hihaan. Kehuin tästä Kaisaa, ja olin seuraavaksi kysymässä, keneltä tyttö oli oppinut taidon.
En ehtinytkään kysyä enempää, koska Kaisa kertoi itse silmät loistaen: ”Mummi on opettanut!” Keskustelussa voidaan esimerkiksi todeta, miten viisas mummi on ollut. Jos tilanteeseen sopii, keskustelua voidaan jatkaa esimerkiksi kysymällä, mitä muita taitoja mummi on opettanut.
Moni päivähoidon työntekijä soveltaa ratkaisukeskeisyyttä työssään, ehkä osin tiedostamattaankin.
Ratkaisukeskeisyyttä voidaan siis soveltaa monessa arkipäiväisessä tilanteessa, ja moni päivähoidon työntekijä soveltaa ratkaisukeskeisyyttä työssään, ehkä osin tiedostamattaankin. Huomion kiinnittäminen myönteisiin asioihin ei ole aina helppoa. Varsinkin stressitilanteessa ihmisen huomio kiinnittyy lähtökohtaisesti kielteisiin asioihin. Ja näitä stressitilanteita päivähoidossa riittää. Jokapäiväinen vääntäminen samoista asioista voi tuntua turhauttavalta, mistä minullakin on omakohtaista kokemusta. Myös väsyneenä on vaikeampaa olla positiivinen.
On siis inhimillistä, ettei aina kykene kiinnittämään huomiota niihin myönteisiin asioihin, jotka olisivat huomionarvoisia. Silloin on hyvä olla itselleen armollinen. Tietenkin on myös tilanteita, joissa on tuotava esille esimerkiksi ongelmaksi koettu käyttäytyminen.
On kuitenkin todettu, että yksi kielteinen palaute vaikuttaa ihmiseen moninkertaisesti myönteiseen palautteeseen verrattuna. Olisi siis paikallaan tuoda myönteistä palautetta paljon enemmän kuin olemme kulttuurissamme tottuneet tekemään – myös meidän aikuisten kesken.