Jutussa tunnistetietoja on muutettu lasten yksityisyyden suojaamiseksi
Olin sijaisena eräässä päiväkodissa yhden päivän ajan. Lapsia oli iltapäivällä odotettua vähemmän. Näin ollen pystyimme viettämään laatuaikaa lasten kanssa. Päätimme kollegan kanssa jäädä pidemmäksi ajaksi sisälle.
Istuin spontaanisti pianon äärelle muutaman lapsen kanssa. Lapset saivat laulaa toivomiaan lauluja. Viisivuotias Eemeli lauloi mukana. Kollegan mukaan Eemeli lauloi aina mukana ja oppi laulut nopeasti.
Eemeli seisoi lähelläni, katsoi lattiaan ja sanoi: ”Mä en koskaan laula kotona”.
Kysyin: ”Miksi et? Sinähän laulat hyvin!”.
Eemeli vastasi: ”Kun mä kerran lauloin niin isosisko ja vanhemmat nauroi mulle.”
Pala nousi kurkkuun. Laulu ja musiikki ovat minulle tärkeitä. Eemelin kertomus osui minulle herkkään kohtaan. Totesin Eemelille myötätuntoisena, ettei kukaan saisi tuolla tavalla nauraa. Tuntui tärkeältä kertoa lapselle, että se, mitä hän oli joutunut kokemaan, ei ollut oikein.
Eemeli katsoi lattiaan ja sanoi: ”Mä en koskaan laula kotona”.
On todennäköistä, että Eemelin tilanteessa kyse on ollut enemmän ajattelemattomuudesta kuin pahantahtoisuudesta. Tässä kohdassa tämä vain osui surullisen arkaan paikkaan. Lapsi, joka jo viisivuotiaana kokee, ettei pysty olemaan kaikilla tavoilla oma itsensä kotona perheensä parissa.
Eemelin kertomus herätti ajatuksia, joita jokaisen aikuisen on hyvä pohtia. Osaanko aina itsekään bongata herkät tilanteet ja reagoida niihin oikein? Vai olenko tahtomattani aiheuttanut mielipahaa, jopa kuoreen vetäytymistä jonkun lapsen kohdalla? Päivähoidossa tilanteet ovat monesti niin nopeatempoisia, että oikea reagointi voi olla haastavaa.
Joskus yksikin rohkaiseva sana voi kantaa yllättävän pitkälle lapsen kehityksessä.
Toisaalta tiedostan myös, että kollegani ja minä pystyimme tuona päivänä tarjoamaan Eemelille ympäristön, jossa hän uskalsi loistaa laulullaan ilman pelkoa, että joku nauraisi hänelle. Lapsen ei siis tarvitse olla pelkästään häntä lannistaneen kokemuksen armoilla.
On siis mahdollista, että yhden päivän keikallakin pystyy antamaan lapselle kokemuksen, joka voi tukea häntä käsityksessään omasta itsestään ja omista taidoistaan. Joskus yksikin rohkaiseva sana tai myötätunnon osoitus voi kantaa yllättävän pitkälle lapsen kehityksessä.