Kulttuurialalta Sara löysi sekä vakituisen työnsä että nykyisin omaksi ilokseen tekemänsä keikkahommat. Keikkatöitä Sellosalissa hän tekeekin ennen kaikkea rakkaudesta lajiin – tietenkin Seuren kautta.
– Nautin monista eri kulttuurimuodoista, mutta musikaalit ovat eniten lähellä sydäntäni. Muistan jo lapsena tykänneeni eniten juuri musikaaleista ja haaveilin jopa musikaalitähden ammatista, Sara kertoo.
Nuoruuden musikaalitähden pestin jälkeen urahaaveet siirtyivät varhaiskasvatuksen töihin ja opettajan opintoihin. Lasten syntymien myötä kiinnostus kulttuurialaa kohtaan syttyi uudestaan ja nyt vakituinen työpaikka löytyy kulttuuritalon asiakaspalvelutehtävistä.
Ei vain rahan takii
Keikkatöiden tekeminen Sellosalissa on Saralle enemmän tapa viettää vapaa-aikaa kuin työn tekemistä. Loistava työporukka, Sellosalin puitteet ja hyväntuuliset asiakkaat pitävät huolen, että keikkavuoroon on helppoa ja mukavaa mennä. Etuna on myös se, että työn ohella pääsee nauttimaan hienoista esityksistä.
– On mahtavaa, kun työn ja itselle tärkeän asian voi yhdistää helposti. Keikkatöitä teenkin ennen kaikkea mahdollisuudesta nauttia kulttuurista työvuoron aikana ja kivojen työkavereiden näkemisestä. Työvuorosta saatu palkka on kiva lisä.
Espoon Sellosali on seurelaisten keskuudessa tunnettu hyvästä työilmapiiristä ja se valittiinkin tänä vuonna kolmatta kertaa peräkkäin vuoden parhaaksi palvelualojen työkohteeksi.
Seurelaisten Ystäväkirjassa Sara Urtti
Lempipaikkasi maailmassa
Sukuni omistama kesämökki on itselle hyvin tärkeä paikka. Lapsuudessani sinne kokoonnuttiin suvun kesken ja nykyään se toimii oman perheen rauhoittumis- ja vapaa-ajanviettopaikkana.
Mistä haaveilet tai unelmoit?
Vaikka nautinkin työstäni, niin haaveilen vielä mahdollisesta alanvaihdosta. Olenkin viime aikoina pohtinut, että mitä haluaisin ”isona” tehdä. Pienempinä haaveina on joku matka tai uusi koti.
Millaisista kuvioista elämäsi koostuu?
Elämääni kuuluu perhe, ystävät ja työ. Ystävät ovat yksi elämäni suola ja heidän kanssaan vietetty aika on erittäin tärkeää minulle. Vuorotyö ja perhe ovat iso ja tärkeä osa arkea, mutta koitan myös aina jättää aikaa ystävien näkemiseen.
Koitan myös keskittyä itsestä huolehtimiseen ja arjen pienistä iloista nauttimiseen. Tähän kuuluu muun muassa hemmotteluhetket ja pysähtyminen arjessa.
Mikä on parasta elämässä just nyt?
Parasta ovat lapset, liikkuminen ja ompelu. Ompelutöistä saan paljon iloa ja teenkin lapsilleni usein uusia vaatteita. Viime aikoina olen löytänyt myös liikkumisen ilon uudestaan. Toisen lapsen syntymän jälkeen oma keho tuntui vieraalta ja liikkuminen haastavalta. Nyt liikkuminen taas sujuu ja viihdyn omassa kropassani, tästä olen erityisen iloinen juuri tällä hetkellä.
Miten löysit Seuren?
Löysin Seuren aikoinaan serkkuni kautta. Hän oli työskennellyt Sellosalissa ja suositteli paikkaa myös minulle. Tein alkuun keikkoja sekä Sellosalissa että varhaiskasvatuksen puolella. Nautin molemmista töistä, mutta kulttuuriala vei lopulta voiton. Työskentelen vakituisesti toisessa kulttuurialan kohteessa ja keikkailen Sellosalissa.
Meillä Seure ja Sellosali taitavat kulkea vähän suvussa, kun nyt minun suosituksestani myös siskoni aloitti keikkailun Sellosalissa 😊
Mistä nautit työssäsi?
Onnistuneista asiakaskokemuksista jää aina todella hyvä fiilis. Tykkään olla asiakaspalvelutehtävissä ja kohtaamiset erilaisten ihmisten kanssa ovat työn parhaita puolia. Myös kiva työporukka on iso plussa ja tietenkin kaikki konsertit ja tapahtumat, jotka pääsen työn ohella kokemaan.
Mitä arvostat työkavereissasi?
Arvostan työpaikoilla yhdessä tekemistä ja toisten huomioon ottamista sekä huumoria. Meillä Sellosalissa on esimerkiksi todella hyvä huumori työporukan kesken ja sellainen huomioiva tekemisen meininki. Vakituiset työntekijät ja me seurelaiset puhallamme yhteen hiileen ja tuemme toisiamme työvuoron aikana. Sellosalissa ketään ei mollata tai jätetä yksin tehtävien kanssa. Arvostan myös sitä, että työkavereiden kanssa vietetään yhdessä aikaa myös vapaa-ajalla.
Mitä aina pakkaat mukaan keikalle?
Ainakin taskulamppu lähtee aina mukaan, sitä tarvitsen joka työvuorossa. Myös pikkulaukku ja järjestyksenvalvojakortti kulkevat mukana.
Mikä on parasta keikkailussa?
Keikkaillessa saan valita missä työkohteessa teen työtä, milloin työskentelen ja kuinka usein. Näiden 10 vuoden aikana olen välillä keikkaillut kokoaikaisesti ja välillä kerran viikossa. Keikkatyö on joustanut oman elämän mukaan ja esim. äitiys- ja hoitovapaalla sekä opiskellessa keikkatyö antoi tarvittavaa vapautta oman arjen suunnitteluun.
Kumman valitset, Sara?
Seurelaisten Ystäväkirja kertoo ihmisistä #hyvässäseuressa – elämästä, työstä ja kaikesta siltä väliltä. Tämä on Seurelaisten Ystäväkirjan kuudes osa.