Työntekijän palkkaamisesta aiheutuu työnantajalle lukuisia muitakin kuluja kuin työntekijän palkka. Seuren asiantuntija-avatar Sylvi kertoo, miten henkilöstövuokraus säästää rahaa ja aikaa. Isolta tuntuva henkilöstövuokrauksen lasku tarkoittaa asiakkaalle usein selvää säästöä.
Mikä henkilöstövuokrauksessa maksaa ja mitä rahalla saa?
Seuren lähettämä lasku vuokratyöntekijän tekemästä työstä voi tuntua äkkiseltään isolta. Summahan on paljon suurempi kuin työntekijän palkka!
Peruspalkan ja lisien lisäksi työnantaja, eli tässä tapauksessa Seure, maksaa myös loma-ajan palkan ja lomarahan sekä palkan sivukulut, jotka koostuvat vakuutusmaksuista, kuten työeläke- ja tapaturmavakuutusmaksusta. Suomessa sivukulut ovat tyypillisesti yli 20 prosenttia työntekijän palkasta. Jos työntekijän palkka on 2 200 euroa, työnantaja maksaa sen päälle sivukuja yli 440 euroa.
Henkilöstövuokrauksessa asiakas maksaa vain tehdystä työstä, tunti tunnilta. Asiakas ei maksa siitä, jos työntekijä on sairastumisen tai muun syyn vuoksi poissa työstä. Sairausajan palkanmaksussa asiakas säästää 360 euroa kuukaudessa, kun kulut lasketaan Suomessa työskentelevän palkansaajan keskipalkan ja kunta-alan henkilöstön keskimääräisten sairauspoissaolopäivien perusteella.
Henkilöstövuokrauksen käyttö siis vähentää oman henkilöstön sairauslomista ja myös ylitöistä aiheutuvia kustannuksia. Kirsikkana kakun päällä tulee asiantuntijoiden hoitama työntekijöiden rekrytointi ja sen vaatima rekrytointimarkkinointi.
Asiakas säästää työaikaa ja siten rahaa henkilöstövuokrausta käyttäessään. Säästöä tulee siitä, kun työaikaa ei kulu työpaikkailmoitusten laatimiseen, työnhakijoiden haastattelemiseen eikä henkilötietojen ja sijaisrinkien ylläpitoon.
Myös palkanlaskenta, henkilöstön osaamisen kehittäminen ja kouluttaminen, työhyvinvoinnin tukeminen ja työterveyshuollon järjestäminen maksaa. Henkilöstövuokrauksessa vuokraaja eli työnantaja huolehtii kaikesta tästä.
Äkkiseltään isolta vaikuttanut henkilöstövuokrauksen lasku tarkoittaakin usein säästöä henkilöstövuokraajan huolehtiessa lukuisista kustannuksia aiheuttavista työnantajan velvollisuuksista.