Oppilashoitaja ja koulunkäyntiavustaja – Viertolan koulu

Haku päättyy 28.7.2019

Hei! Haluatko ihmisläheisen työn, jossa voit auttaa ja tukea oppilaiden kouluarkea? Me Seuressa haemme joukkoomme koulunkäyntiavustajaa ja oppilashoitajaa ensi lukuvuodeksi Viertolan kouluun. Seurelaisia yhdistää halu tehdä merkityksellistä työtä ja haluamme olla luomassa hyviä edellytyksiä oppilaan kasvulle, kehitykselle ja oppimiselle lukuvuoden jokaisena päivänä.

Viertolan koulu on 690 oppilaan lähikoulu Vantaan Tikkurilan alueella. Koulu sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien varrella. Tikkurilan asemalta on kävelymatka ja busseilla pääsee aivan viereen. Koulu toimii kahdessa opetuspisteessä. Liljatiellä opiskelee 24 opetusryhmää, joista yksi on pienryhmä ja viisi on vammaisopetuksen ryhmiä. Jokirannassa opiskelee 16 opetusryhmää, joista kaksi on pienryhmiä ja viisi on polikliinisen opetuksen ryhmiä.

Tutustu lisää kohteeseen:
klikkaa tästä!

Oppilashoitajan työtehtävät autismi- ja kehitysvammaopetuksessa sisältävät autististen sekä lievästi tai vaikeasti kehitysvammaisten oppilaiden ryhmissä avustamista koulupäivän aikana sekä aamu- ja iltapäivätoiminnassa. Koulunkäyntiavustajan tehtävä sijoittuu pine- ja yleisopetuksen ryhmiin. Työtehtävä edellyttää diabetesoassmista. Työtä tehdään yhdessä opettajan sekä muiden avustajien kanssa.

Kiinnostuitko? Hienoa! Tässä vielä tiivistettynä se, mitä etsimme:
– Oppilashoitajana sinulla on terveydenhuoltoalan tutkinto ja kokemusta autististen tai kehitysvammaisten parissa toimimisesta. Sinulla on kykyä ja varmuutta toimia pätevänä oppilashoitajana turvallisena ja vastuullisena aikuisena
– Koulunkäyntiavustajana sinulla on aitoa kiinnostusta ja kokemusta erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden parissa työskentelystä ja diabetesosaamista.
– Haluat kehittää taitojasi oppilaiden avustamisessa ja ohjaamisessa
– Kohtaat ihmiset ympärilläsi aina arvostavasti ja empaattisesti
– Sinulla on työtehtävän hoitamiseen riittävä suomen kielen taito

Tässä vielä työsuhteet pähkinänkuoressa:
– Työsuhteet ovat määräaikaisia: Oppilashoitajan työsuhde on 7.8.2019.-20.12.2019 ja koulunkäyntiavustajan työsuhde on 7.8.2019-30.5.2019
– Työaika oppilashoitajalla on 38,75 t/vk ja koulunkäyntiavustajalla 30 t/vk
– Pätevän oppilashoitajan kuukausipalkka on 2159,54€/kk + mahdolliset palkanlisät
– Pätevän koulunkäyntiavustajan palkka on 1559,01 €/kk ja epäpätevän koulunkäyntiavustajan palkka on 1486,36 €/kk +mahdolliset palkanlisät
– Työskentelet Vantaalla Viertolan koulussa osoitteessa Liljatie 2, 01300 Vantaa

Työhakemuksen voit lähettää meille tästä alta. Arvostamme, että täytät hakemuksesi huolellisesti. Haluamme erityisesti kuulla, mikä motivoi sinua tässä tehtävässä ja miksi meidän tulisi valita juuri sinut. Hakuaika päättyy 28.7.2019. Tehtävät täytetään heti, kun sopivat henkilöt ovat löytyneet.

Hakemustasi odottaen

Seurelaiset

Seure Henkilöstöpalvelut on pääkaupunkiseudun kaupunkien, Keski-Uudenmaan Sote-kuntayhtymän ja HUS:n yhteinen henkilöstöpalveluyhtiö. Tarjoamme joustavia työmahdollisuuksia ja meitä seurelaisia
työskentelee päivittäin yli 2 000 sairaaloissa, kouluissa ja päiväkodeissa. Hallintohenkilöstössämme Seuren konttorilla Sörnäisissä rattaita pitää pyörimässä lähes 200 seurelaista. Seure Henkilöstöpalvelut Oy toimii savuton työpaikka -periaatteen mukaisesti.