Koulunkäyntiavustaja – Jokiniemen koulu

Haku päättyy 28.7.2019

Haluatko ihmisläheisen työn, jossa voit auttaa ja tukea oppilaiden kouluarkea? Me Seuressa haemme joukkoomme neljää koulunkäyntiavustajaa ensi lukuvuodeksi Jokiniemen kouluun autismi- ja kehitysvammaryhmiin. Seurelaisia yhdistää halu tehdä merkityksellistä työtä ja haluamme olla luomassa hyviä edellytyksiä oppilaan kasvulle, kehitykselle ja oppimiselle lukuvuoden jokaisena päivänä.

Jokiniemen koulu on Vantaan Tikkurilan suuralueen Jokiniemen kaupunginosassa sijaitseva suomenkielinen yhtenäiskoulu, jossa työskentelee lukukausien aikana arkisin noin 680 oppilasta ja 110 aikuista. Tavanomaisen kouluopetuksen rinnalla koulussa annetaan pienryhmäopetusta, autismiopetusta, harjaantumisopetusta, sekä vaikeimmin kehitysvammaisten opetusta.

Jokiniemen koulu koostuu kolmesta erillisestä rakennuksesta, jotka ovat tiilitalo (vuodelta 1952), valkoinen talo (vuodelta 1998) ja Paviljonki (vuodelta 2001). Tiloissa toimii myös Tiedonjyvän päiväkoti ja tiilitalossa iltapäiväkerho.
Koulu sijaitsee noin 800 metriä Tikkurilan rautatieasemalta pohjoiskoilliseen.

Tutustu lisää kohteeseen:

klikkaa tästä!

Koulunkäyntiavustajan työtehtävät autismi- ja kehitysvammaopetuksessa sisältävät autististen sekä lievästi tai vaikeasti kehitysvammaisten oppilaiden ryhmissä avustamista koulupäivän aikana sekä aamu- ja iltapäivätoiminnassa. Työtä tehdään yhdessä opettajan sekä muiden avustajien kanssa.

Kiinnostuitko? Hienoa! Tässä vielä tiivistettynä se, mitä etsimme:
– Koulunkäyntiavustajana sinulla on aitoa kiinnostusta autististen ja kehitysvammaisten lasten ja nuorten parissa työskentelystä ja aikaisempaa kokemusta autististen tai kehitysvammaisten kanssa toimimisesta.
-Haluat kehittää taitojasi oppilaiden avustamisessa ja ohjaamisessa
-Kohtaat ihmiset ympärilläsi aina arvostavasti ja empaattisesti
-Sinulla on työtehtävän hoitamiseen riittävä suomen kielen taito

Tässä vielä työsuhteet pähkinänkuoressa:
– Työsuhteet ovat määräaikaisia: 7.8.2019.-30.5.2020, yksi työsuhde 27.1.2020 asti
– Työaika koulunkäyntiavustajalla 30 t/vko
– Pätevä koulunkäyntiavustaja 30 t/vk 1559,01 €/kk, epäpätevä koulunkäyntiavustaja 30 t/vk 1486,36 €/kk
– Työskentelet Vantaalla Jokiniemen koulussa osoitteessa Kauratie 2, 01370 Vantaa

Työhakemuksen voit lähettää meille tästä alta. Arvostamme, että täytät hakemuksesi huolellisesti. Haluamme erityisesti kuulla, mikä motivoi sinua tässä tehtävässä ja miksi meidän tulisi valita juuri sinut. Hakuaika päättyy 28.7.2019. Tehtävät täytetään heti, kun sopivat henkilöt ovat löytyneet.

Hakemustasi odottaen

Seurelaiset

Seure Henkilöstöpalvelut on pääkaupunkiseudun kaupunkien, Keski-Uudenmaan Sote-kuntayhtymän ja HUS:n yhteinen henkilöstöpalveluyhtiö. Tarjoamme joustavia työmahdollisuuksia ja meitä seurelaisia
työskentelee päivittäin yli 2 000 sairaaloissa, kouluissa ja päiväkodeissa. Hallintohenkilöstössämme Seuren konttorilla Sörnäisissä rattaita pitää pyörimässä lähes 200 seurelaista. Seure Henkilöstöpalvelut Oy toimii savuton työpaikka -periaatteen mukaisesti.