Kokki – kiertävä varahenkilö Maunulan, Meilahden ja Puistolan alueiden kouluihin ja päiväkoteihin

Haku päättyy 7.3.2019

Keittiöalan ammattilainen, etsitkö päivätyötä suurkeittiöstä? Me Seuressa haemme joukkoomme kolmea kiertävää kokkia Palvelukeskus Helsingin päiväkoti- ja koulukeittiöihin. Haettavana on kolme aluetta: Maunula, Meilahti ja Puistola.

Kiertävä kokkina työskentelet yhden alueen eri työkohteissa aina kulloisenkin tarpeen mukaan. Tehtäviisi kuuluu kohteesta riippuen esimerkiksi aamupalan ja lounaan valmistusta, salaatin, energialisäkkeiden ja välipalan valmistusta sekä omavalvontaa. Lisäksi tehtäviisi kuuluu esimerkiksi astiahuoltoa sekä keittiön ja ruokasalin puhtaanapitotehtäviä. Työkohteisiin ja tehtäviin perehdytetään työsuhteen alussa.

Toivomme sinulta:
– Alan tutkintoa, esimerkiksi catering- ja ravintola-alan perustutkintoa sekä vähintään muutaman kuukauden työkokemusta kokin tehtävistä.
– Erityisruokavalioiden hyvää tuntemusta.
– Työtehtävän sujuvaan hoitamiseen tarvittavaa suomen kielen taitoa.
– Hyvää palveluasennetta sekä halua olla aktiivinen ja positiivinen tiimin jäsen.

Onhan sinulla myös hygieniapassi. Ennen työn aloittamista sinun tulisi esittää meille salmonellatodistus. Lisäksi katsomme eduksi, mikäli tunnet toiminnanohjausjärjestelmiä, kuten Aromin.

Tässä vielä kiertävän varahenkilön työsuhde pähkinänkuoressa:
– Työsuhde 25.2. – 29.5.19
– Kokopäivätyö arkisin 38,75t/vko
– Työskentelyalueena Maunulan, Meilahden tai Puistolan alue
– Peruspalkka 2 205,00 €/kk + mahdolliset kokemuslisät
– Yli kolme kuukautta kestävissä työsuhteissa edellytämme hakijalta näytettäväksi rikostaustaotteen
– Tarjoamme hyvät työsuhde-edut (liikunta, kulttuuri- ja työmatkaetu) yli kolmen kuukauden työsuhteisiin

Kiinnostuitko? Työhakemuksen pääset täyttämään alta. Täytäthän hakemuksesi huolellisesti, niin saamme oikean kuvan kokemuksestasi ja osaamisestasi.

Hakuaika päättyy 7.3., mutta aloitamme haastattelut jo hakuaikana ja tehtävät täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä.

Hakemustasi odottaen
seurelaiset

Seure on pääkaupunkiseudun kaupunkien, Keski-Uudenmaan kuntien ja HUS:n yhteinen henkilöstöpalveluyhtiö. Tarjoamme joustavia työmahdollisuuksia ja meitä seurelaisia työskentelee päivittäin yli 2 000 sairaaloissa, kouluissa ja päiväkodeissa. Seure Henkilöstöpalvelut Oy toimii savuton työpaikka -periaatteen mukaisesti.

Tutustu Seureen esittelyvideolla:
Lue lisää työmahdollisuuksistamme: klikkaa tästä!