Ruokapalveluvastaava keikkatöihin päiväkotikeittiöihin

Hei, sinä keittiötyön osaaja! ​Etsitkö uusia työkuvioita? Olisitko juuri sinä etsimämme ruokapalveluvastaava?

Hakuaika 02.10.2024 – 27.10.2024 Keikkatyö Keittiötyö Espoo Helsinki

Me Seuressa etsimme juuri nyt keikkailevia ruokapalveluvastaavia päiväkotikeittiöihin. Työvuoroja on tarjolla Espoossa ja Helsingissä.

Työhösi kuuluu kohteesta riippuen aamupalan, välipalan ja energialisäkkeiden valmistusta, lounaan kuumennusta sekä esillelaittoa. Lisäksi ruokapalveluvastaavana huolehdit astiahuollosta, keittiön puhtaanapidosta sekä omavalvonnasta. Ruokapalveluvastaava työskentelee yleensä keittiössä yksin. Ruokapalveluvastaavan työvuorot painottuvat päiväkoteihin, mutta myös koulukeittiöissä saattaa olla satunaisesti tarvetta.  Kouluissa työtehtäviisi kuuluu myös ruokasalin siivous. 

Työvuoroja on tarjolla lukukausien aikaan. Suurin osa työvuoroista tulee tarjolla lyhyellä varoitusajalla, pääasiassa samana aamuna, joten tällä hetkellä etsimme erityisesti keittiöosaajia, joilla on mahdollisuus lähteä töihin lyhyellä varoitusajalla.

Katso oheiselta videolta, mitä Pasifico kertoo työstään ruokapalvelutyöntekijänä.

Tarjoamme sinulle:

  • Runsaasti työmahdollisuuksia päiväkotikeittiöissä Espoossa ja Helsingissä
  • Keikkatyön, jossa voit sovittaa työn helposti omiin aikatauluihin
  • Kätevän mobiilisovelluksemme OmaSeuren, jonka kautta varaat työvuorosi 24/7 ja hoidat helposti työsuhdeasiasi
  • Arkipäiviin sijoittuvan työn ja työvuoroja, jotka ovat 7-8 tunnin pituisia
  • Tuntipalkan, ruokapalveluvastaavan peruspalkka on 13,93 €/t. Lisäksi maksamme mahdolliset palkanlisät.

Toivomme sinulta:

  • Sinulla on alan tutkinto, esimerkiksi catering- ja ravintola-alan perustutkinto tai soveltuvaa kokemusta vastaavista tehtävistä
  • Tunnet yleisimmät erityisruokavaliot
  • Sinulla on työtehtävän sujuvaan hoitamiseen tarvittava suomen kielen taito
  • Haluat työskennellä työympäristössä, jossa on lapsia
  • Joustavuutta ja halua lähteä töihin nopeallakin aikataululla, sillä työvuorot tulevat useimmiten OmaSeureen varattavaksi samana aamuna
  • Työskentelyvalmiutta kahden viikon sisällä rekrytointipäätöksestä

Onhan sinulla myös:

  • Hygieniapassi
  • Ennen työn aloittamista sinun tulisi esittää meille salmonellatodistus
  • Edellytämme nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitetun rikosrekisteriotteen
  • Edellytämme hengityselinten tuberkuloosia koskevaa selvitystä (tartuntatautilaki § 55) kaikilta, jotka työskentelevät kohteissa, joissa on alle kouluikäisiä lapsia

Jos sinulla herää kysyttävää hakuvaiheessa, soita meille numeroon 09 329 73300 ma-to klo 10-12 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen rekrytointi@seure.fi. Vastaamme mielellämme kysymyksiisi.

Hakemustasi odottaen

seurelaiset

 


Töitä ihmisille, joilla on elämä.

Seure tarjoaa sinulle mielekkään tavan tehdä töitä. Voit keikkailla silloin kun haluat tai rakentaa elämääsi sopivan urapolun. Meillä sinä päätät työelämästäsi.