Alakoululainen hoitoon omalle työpaikalle – Seure helpottaa perheiden arkea kesälomalla

Artikkeli on julkaistu 18.06.2019

Seure Henkilöstöpalvelut järjestää henkilöstönsä alakouluikäisille lapsille lomahoidon. Kesäkuussa lapset on voinut tuoda hoitoon vanhempien työpaikalle. Järjestelyllä helpotetaan perheellisten työntekijöiden arkea. Seuren toimistolla Helsingissä työskentelee noin 220 työntekijää. Usealla on kouluikäisiä lapsia. 

"Kun arjessa on yksi huolehdittava asia vähemmän, töihin voi keskittyä paremmin", kertoo HR-asiantuntija Minna Hyyppä Seuresta. 

Lomahoitoa hyödyntänyt henkilöstökonsultti Anniina Haapamäki allekirjoittaa työnantajansa näkemyksen. Järjestely sujuvoitti hänen nelihenkisen perheensä arkipäiviä huomattavasti. Kun matalan kynnyksen hoitopaikka järjestyi omalta työpaikalta, koululaista ei tarvinnut lähteä kuljettamaan leireille toiselle puolelle kaupunkia. 

"Mahtavaa, että työnantaja ymmärtää, minkälainen sumpliminen pienen koululaisen kesäloma voi perheelle olla ja on valmis auttamaan näin käytännönläheisellä tavalla", Haapamäki sanoo. "Minä sain rauhassa keskittyä töihini. Lapsi sai kavereita ja kivaa yhdessäoloa, lämpimän aterian sekä hänen asioistaan aidosti kiinnostuneen, lämpimän hoitajan." 

Panostus hyvinvointiin näkyy työntekijän sitoutuneisuudessa 

Seure on järjestänyt kesäkuuksi lapsille hoitajan, tilat sekä ruokailun. Työnantajan näkökulmasta kustannukset kuittaantuvat henkilöstön tyytyväisyydellä. Hyvinvoiva henkilöstö on sitoutunutta. 

Hyyppä kertoo, että Seuren henkilöstö on ottanut palvelun positiivisesti vastaan. "Tyytyväinen työntekijä on Seuren paras käyntikortti", Hyyppä kuvailee. 

Seure järjestää koululaisten lomahoitoa nyt toisen kerran. Ensimmäinen kokeilu oli koulujen talvilomalla helmikuussa 2019. Idea palveluun lähti tilanteesta, jossa henkilöstö oli ruuhka-aikana valmis ylitöihin, mutta ongelmaksi koitui lasten hoito. Seure järjesti tuolloin lapsille hoitajan vanhempien työpaikalle viikonlopuksi.