Älä elä lomasta lomaan – elä hyvää arkea!

Artikkeli on julkaistu 13.08.2018

Palasin juuri kesälomalta ja yleisin minulle esitetty kysymys oli työasioiden sijaan ”Miten loma sujui?” Vastaan siihen empimättä, että hyvinhän se sujui, oli oikein mukavaa ja rentouttavaa. Lepoloma ei välttämättä ole lomista parhain, jos haluaa loman aikana palautua työstä vaan kannattaa olla myös aktiivinen.

Minulle sopii loma, jolloin luen muun muassa työhön liittyvää kirjallisuutta.

Itse tein lomalla minulle mieluisia asioita, mutta en unohtanut olevani töissä. Minulle sopii loma, jolloin luen muun muassa työhön liittyvää kirjallisuutta. Käytän myös vapaa-ajan tuomaa luovuutta hyväkseni niin, että saatan miettiä työni kiperimpiäkin kysymyksiä – ja tälläkin lomalla sain myös ahaa-elämyksen! Lomalle varaamani matka peruuntui sairastumisen vuoksi, mutta en antanut senkään pilata lomaani.

Lomasta lomaan?

Tunnen monta lomasta lomaan tai viikonlopusta viikonloppuun elävää ihmistä. Viikkoa ennen loman loppumista surkutellaan jo, että kohta pitää palata töihin. Lasketaan kuukausia seuraavaan lomaan. Tällöin voisin itse huutaa ”Ei, älkää tehkö näin!”

Tunnen monta lomasta lomaan tai viikonlopusta viikonloppuun elävää ihmistä.

Olen vankkumattomasti sitä mieltä, että lomasta voi saada kaiken irti vain silloin, jos tavallinen arkikin on miellyttävää. Arjen ja työn itselle mieluisa kokeminen on suurimpia palveluksia mitä voit itsellesi tehdä.

Hyvä arki vie mennessään

Arjesta voi tehdä viihtyisää hyvin pienillä asioilla, mutta sillä on suuri merkitys. Kollegani kirjoitti vasta Seuren blogissa millaisia arjen selviytymiskeinoja voi olla. Ja minulla on muutama vinkki lisää. Kannattaa opetella ajattelemaan positiivisesti. Se vaatii työtä, mutta sen voi ihan oikeasti oppia. Kun mielen täyttää positiiviset ajatukset negatiivisten sijaan on arki jo huomattavasti mukavampaa. Omasta työstä kannattaa tietoisesti etsiä parhaimmat puolet, ne hetket joissa elää työn imussa. Esimerkiksi näin voit hyödyntää positiivista ajattelua työssä. Koska arkeni on pääsääntöisesti mukavaa, ehdin lomalla jo oikeasti kaivata sitä. Laskin päiviä siihen, koska arki taas alkaa!  Mitä aktiivisia tekoja sinä voisit tehdä hyvän arjen edistämiseksi?

 Seuraa meitä FacebookissaTwitterissä, ja Instagrammissa!

Kirjoittaja työskentelee Seuren HR:ssä ja puhuu mieluusti hyvän arjen puolesta sekä tekee aktiivisia tekoja hyvän arkensa eteen.