Kesätyöbonus oli houkuttelevin yksittäinen tekijä työn valinnassa
Seuren kautta lähihoitaja, sairaanhoitaja tai alan opiskelija voi tehdä kesätyön haluamassaan kohteessa, sillä tarjonta koko Uudellamaalla on laaja. Kesätöihin 2023 hakijoille tarjottiin tehtävistä kesäbonusta tehdyn työsuhteen pituuden mukaan, sekä mahdollisuutta sopia työn alkamis- ja päättymisaika, mahdollinen osa-aikainen työviikko, sekä halutessaan myös työn keskelle myös vapaan omaa lomailua varten.
Kesätyöntekijäkyselyssämme tiedustelimme, mitkä tekijät vaikuttivat eniten valintaan tehdä kesätyö juuri Seuren kautta. Kaikkein merkittävimmäksi tekijäksi nousi rahallinen bonus työstä.
Toiseksi merkittävin valintatekijä oli mahdollisuus päästä itse vaikuttamaan työsuhteen kestoon.
Kolmanneksi eniten mainittu syy oli Seuren tai työkohteen tuttuus, neljänneksi eniten mainittu syy oli mahdollisuus sopia omista vapaista, ja viidenneksi mainituin syy oli Seuren luotettavuus työnantajana.
Vastaajat myös kokivat, että heidän toiveensa kesätyötä kohtaan toteutuivat.
Työnhakuun oltiin tyytyväisiä, mutta aina voimme parantaa
Seurelle uudet työntekijät hakivat kesätöihin tavallisen hakuväylämme kautta Seure.fi:ssä. Nykyiset työntekijämme hakivat tehtäviin sisäisesti, ja tutussa työkohteessa työskentelevä saattoi myös sopia kesätyöstä suoraan työkohteen kanssa.
Kesätyöntekijämme olivat työnhakuprosessiin pääosin tyytyväisiä. Suoraan työkohteen kanssa sovituissa työsuhteissa korostui prosessin helppous.
Ulkoisen haun kautta hakeneiden vastauksissa saimme myös kritiikkiä ja toiveita hakuprosessin, vastausaikojen ja työsopimuksen teon nopeuttamiseksi nykyisestä.
Kiinnostavatko kesän 2024 sote-kesätyöt?
Kesäisin työllistämme runsaasti lähihoitajia, sairaanhoitajia ja alan opiskelijoita. Eniten tarjoamme tehtäviä perusterveydenhuollossa ja kotihoidossa.
Seuren kesätyöhakuja 2024 ei ole vielä avattu. Voitkin tilata itsellesi ilmoituksen kesän 2024 hakujen avautumisesta.
Seuren kautta työskentelyn voit myös aloittaa keikkatyöntekijänä jo keväällä, ja työskennellä kesän joko määräaikaisessa kesätyösuhteessa tai kesän yli keikkailen.
Seuren nykyiset työntekijät hakevat tehtäviin aina joko OmaSeuressa sisäisen haun kautta tai sopimalla kesätyöstä työkohteen kanssa.