Ihmisen ja osaajan ei tarvitse olla valmis. Me Seuressa uskomme jatkuvaan oppimiseen ja omannäköisen työuran luomiseen, johon voi kuulua uuden suunnan etsimistä ja ottamista. Vuonna 2023 tarjosimme sadoille seurelaisille mahdollisuuksia etsiä ja löytää juuri omaan elämään sopivat työkuviot.
Yhdessä asiakkaidemme kanssa mahdollistamme osaamisen kehittämisen ja uusille urapoluille astumisen. Motivoitunut ja kyvykäs tekijä voi löytää uralleen uuden suunnan Seuresta työhön tutustumisella ja tehtäviin perehtymisellä.
Vuonna 2023 sadat osaavat ihmiset löysivät Seuresta oman reittinsä autismi- ja kehitysvammaopetukseen, varhaiskasvatukseen, erikoissairaanhoitoon ja kotihoitoon sekä ruokapalvelualalle.
Tutustumiseen tai perehtymiseen osallistuneet seurelaiset vuonna 2023:
403 varhaiskasvatuksessa
100 opetusalalla
31 sosiaali- ja terveysalalla
14 ruokapalvelualalla
Lastenohjaajaksi valmistui 35 seurelaista
Varhaiskasvatuksen oppisopimuskoulutuksella seurelainen saa lastenohjaajan ammattitutkinnon. Koulutuspolku on innostanut alalle uusia tekijöitä sekä sitouttanut uusia varhaiskasvatuksen ammattilaisia.
Vuonna 2023 yhteensä 79 seurelaista opiskeli itselleen uutta ammattia oppisopimuskoulutuksessa, ja heistä 35 valmistui vuoden 2023 aikana.
79 seurelaista opiskeli oppisopimuskoulutuksessa.
Lääkehoitoluvalla monipuolisia työmahdollisuuksia
Lääkehoitolupa on avain monipuolisempaan ja runsaampaan työtarjontaan. Terveydenhuollossa työskentelevä seurelainen voi hankkia lääkehoitoluvan kauttamme maksutta ja työajalla. Vuonna 2023 yli 700 seurelaista suoritti lääkehoito-osaamisen LOVe-koulutuksen. Järjestimme työntekijöillemme tarvittaessa tilaisuuden myös käytännön näyttöjen antamiseen.
Yli 700 seurelaista suoritti lääkehoito-osaamisen koulutuksen.
Apotti haltuun
Seuren asiakkaista Apotti-potilastietojärjestelmää käyttävät Helsingin sote, HUS sekä Vantaan ja Keravan hyvinvointialue. Näissä sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköissä työskenteleville seurelaisille tarjoamme maksuttoman ja palkallisen Apotti-koulutuksen työssä tarvittavan potilastietojärjestelmäosaamisen hankkimiseksi. Vuonna 2023 koulutimme ja saimme joukkoomme 456 uutta Apotti-osaajaa!
Yli 450 seurelaista kävi Apotti-koulutuksen.
Hyvinvointia koulutuksista
Järjestimme yhteensä 18 työhyvinvointia tukevaa koulutusta, joihin osallistui lähes 300 seurelaista vuoden 2023 aikana. Palautekyselyssä 95 prosenttia piti saamaansa koulutusta hyödyllisenä oman työn ja ammattitaidon kannalta.
Palautteiden perusteella koulutuksiin osallistuneet seurelaiset pitivät erityisen onnistuneina koulutusten käytännönläheisyyttä, kouluttajien asiantuntijuutta ja selkeää toteutusta. Kiitosta sai myös miellyttävä oppimisympäristö: tunnelma, puitteet ja ryhmähenki. On ilo oppia #hyvässäseuressa!
Lähes 300 seurelaista osallistui työhyvinvointia tukevaan koulutukseen.